Helsinkiläisten sporttibaarien tapahtumia


Helsinkiläiset urheilun ystävät kokoontuvat jännittämään sporttibaareihin, joissa riittääkin menoa ja meininkiä tänä kesänä. Jo menneet jalkapallon EM-kisat ja yleisurheilun EM-kisat sekä näiden lisäksi tietenkin rallin ja Formula ykkösen osakilpailut ovat tarjonneet värikkäitä puheenaiheita, mutta lisää on vielä tulossa.

Rion olympialaiset antavat vielä odottaa itseään, mutta elokuussa niitäkin päästään seuraamaan. Olympialaiset alkavat avausseremonialla elokuun 5. päivänä ja jatkuvat melkein kolmen viikon ajan, joten urheilun ystäville riittää katsottavaa monen kymmenen lajin muodossa.

Tulevia tapahtumia sporttibaareissa ovat myös jalkapallon MM-karsinnat, joissa Suomikin on mukana ja pelaa esimerkiksi loistavasti EM-kisoissa otellutta Islantia vastaan. Tämä saa takuulla Suomen kannattajat saapumaan sporttibaareihin sankoin joukoin pelipaidat päällään. Karsintaotteluista seuraavat pelataan lokakuussa ja marraskuussa.

Sporttibaareissa näistä kaikista tapahtumista pääsee nauttimaan asianmukaisesti isolta screeniltä. Erityisesti jalkapalloon keskittyvä baari löytyy Kampista. Kyseessä on Helsingin Jalkapallopubi, jonka lisäksi urheilua monipuolisesti näyttävät muun muassa Sports Academy Helsinki, Sport Pub Chelsea ja Musta Härkä Oy.

Kun urheiluvuosi on sellainen kuin 2016 on ollut ja tulee olemaan, voi sporttibaarien tunnelman aistia jo ennen paikan päälle saapumista. Useimmat sporttibaareista näyttävät kaikkia lajeja, mutta on myös pubeja, jotka ovat keskittyneet vain yhteen urheilulajiin.

Kannattaa muistaa, että sporttibaarien tapahtumat jatkuvat myös talvella, jolloin jääkiekkoliigojen pelit pyörähtävät käyntiin. Baareissa seurataan niin SM-liigaa, NHL:ää kuin monia muitakin sarjoja.